Budapestin alueella on kymmeniä kuumia lähteitä, joita on hyödynnetty kylpyihin jo antiikin ajoista lähtien. Kylpyläperinne onkin alkanut kun kaksi kylpyintoista kansaa on hallinnut aluetta: ensin roomalaiset ja myöhemmin ottomaanit, jotka toivat mukanaan myös turkkilaistyyppiset kylpylaitokset.
Tänäkin päivänä monen budapestilaisen rutiineihin kuuluu säännöllinen kylpylävierailu. Kuumista lähteistä pulppuavalla mineraalipitoisella vedellä on pitkään uskottu olevan parantavia vaikutuksia. Unkarilainen lääkäri saattaa huhujen mukaan jopa määrätä nivelkipuihin säännöllistä kylpemistä!
Moni matkailija haluaa testata Budapestissa kylpylöitä, ja se onkin loistava idea: ei ihan jokaisessa Euroopan suurkaupungissa pääse kylpemään kuuman lähteen vedessä. Budapestissa paljon aikaa viettäneenä olen testannut useimmat kaupungin kylpylöistä – ja nyt kerron kokemukseni niistä, jotta sinun on helpompi valikoida omalle reissullesi sopivimmat!
Budapestin kylpylät vertailussa
Gellért – upeaa arkkitehtuuria ja historiaa
Gellért on rakennettu vuonna 1918, ja siellä kannattaa melkein käydä jo nähdäkseen upean rakennuksen sisältä. Suuri rakennus pitää kylpylän lisäksi sisällään myös hotellin.
Kylpylä on varsin sokkeloinen, ja pukuhuoneista päästyäsi ensimmäisenä tulee vastaan pitkänomainen allas, jossa voi uida matkaa – tässä altaassa tarvitset uimalakin. Rentoutumiseen kylpylä tarjoaa neljä eri lämpöistä allasta, kylmäaltaan ja kaksi saunaa sisätiloissa. Pihalta löytyy vielä yksi lämmin allas ja iso aaltoallas, joka on auki kesäisin.
Gellért on loistava paikka aloittaa Budapestissa kylpylöinti, sillä se tarjoaa historiallisen miljöön ja useita erilaisia altaita. Kylpylän kahvilasta löytyy pikkupurtavaa ja kohtuullinen valikoiman oluita, viinejä ja cocktaileja.
Széchenyi – instagrammattavin kylpylä
Széchenyi ei kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihini ihan siitä syystä, että se houkuttelee Budapestin kylpylöistä eniten turisteja. Täällä ei välttämättä pääse nauttimaan rauhallisesta, meditatiivisen rentouttavasta kylpylöinnistä, vaan ympärillä jutellaan, iloitaan, nauretaan ja napsitaan ahkerasti somekuvia.
Toisaalta jos olet Budapestissa ensimmäistä kertaa ja haluat kokea yhden upean kylpylän, tämä on hyvä vaihtoehto! Vuonna 1913 rakennettu kylpylä on kaunis ja historiallinen. Tämän kylpylän kohokohta ovat kaksi valtavaa ulkoallasta rakennuksen sisäpihalla, lisäksi löydät sisätiloista vielä lisää altaita ja saunoja. Täällä saat todellakin napattua ne upeat kylpyläkuvat, jotka aiheuttavat kavereissa fomoa!
Rudas tarjoaa näkymät Tonavalle ja yli Pestin kattojen. Kuva: Budapest Spas
Rudas – turkkilainen kylpylä näköalalla
Rudas tarjoaa vierailijalleen elämyksen. Vanhan ajan turkkilaisen kylpylän tapaan kylpylän “turkkilainen” osa on vuoropäivin avoin pelkästään naisille tai miehille, viikonloppuisin kaikille. Lisäksi kylpylöimään pääsee tiettyinä iltoina myös yöllä.
Kylpylästä löytyy lisäksi modernimpi osa altaineen sekä kattoterassi, jonka porealtaasta on upeat näkymät Tonavalle ja kaupungin yli.
Palatinus – lapsiperheen valinta
Margit-saarella sijaitseva kylpylä ei vakuuta upealla arkkitehtuurilla, mutta piilottaa verrattain tylsän ulkokuorensa alle oikein pätevän kylpylaitoksen. Sisätiloista löytyy iso lämmin allas, ulkoa taas sekä lämmin allas että pitkä uima-allas, jossa voi käydä suorittamassa päivän liikuntaosion – tässä uima-altaassa pitää jälleen olla uimalakki.
Palatinukseen pääsevät mukaan myös lapset – toisin kuin osaan muista Budapestin kylpylöistä. Kesäisin ulkona pääsee laskemaan myös neljää erilaista vesiliukumäkeä ja polskimaan vesileikkeihin tarkoitetuissa ulkoaltaissa.
Lukács – terveyskylpy mummojen ja vaarien kanssa
Lukács on perinteikäs terveyskylpylä, jossa tapaa lähinnä unkarilaisia mummoja ja pappoja. Rakennus on upea, mutta altaita täällä on vain kaksi: pitkä uima-allas (uimalakki pakollinen) sekä iso lämmin allas sisäpihalla.
Tämä on karvalakkimallinen kylpylä matkaajalle, joka haluaa autenttisen elämyksen. Kahvilaa tässä kylpylässä ei ole, ja saunojakin on vain yksi. Rakennus tosin edustaa jälleen vanhan ajan upeutta.
Dandarissa saa nauttia väljyydestä ja paikallisuudesta. Kuva: Budapest Spas
Dandar – väentungoksen välttelijälle
Dandar ei osu usempien matkailijoiden tutkaan. Tämä 1930-luvulla rakennettu kylpylä tarjoaa muutaman sisä- ja ulkoaltaan ja yllättävän monta saunaa. Mukava lisä on myös pieni baari, josta saa juotavaa varsin kohtuullisen hintaan.
Tämä on tosiaan oikea valinta niille, jotka haluavat välttää väenpaljoutta ja muita turisteja – ja budjettimatkaajalle, sillä tämä on ehkä Budapestin edullisin kylpylä.
Kiraly – sympaattinen turkkilainen kylpylä, joka on toistaiseksi kiinni
Tämä on itse asiassa oma suosikkini Budapestin kylpylöistä. Pieni ja sympaattinen kylpylä on sopivan hämyinen ja romanttisesti ränsistynyt. Vanhanaikaisine suihkuineen ja höyrysaunoineen siellä tuntee melkein kylpevänsä museossa.
Korona saattoi kuitenkin koitua tämän kylpylän kohtaloksi, sillä se on pandemiasuluista asti ollut suljettuna “toistaiseksi”. Budapestilaiset ystävämme epäilivät, että ränsistyneen ottomaanikylpylän kunnostus olisi liian kallista ja työlästä, eikä sitä saada enää auki.
Vinkit sujuvaan kylpylävierailuun Budapestissa
Kun itse ensimmäisiä kertoja suuntasin Budapestissa kylpylään, toivoin, että joku olisi vääntänyt rautalangasta, kuinka siellä tulee toimia. Kurkistetaanpa siis käytännön kylpyläetikettiin. Näillä vinkeillä selviät ensimmäisestä kylpyläreissusta kunnialla!
Kylpyläetiketti – rentoutumista ja rauhoittumista
Unkarilaisessa kylpylässä on hyvän tavan mukaista käyttäytyä rauhallisesti, pidättäytyä äänen korottamisesta ja turhan raisusta polskinnasta. Paikalliset istahtavat altaaseen, sulkevat silmänsä ja nauttivat veden rentouttavasta lämmöstä.
Toki suosituimmissa kylpylöissä kiireisimpään aikaan äänitaso voi ajoittain nousta, kun vaikuttuneet turistit ensivisiitillään intoilevat erilaisista altaista ja upeasta arkkitehtuurista. Kohteliasta on kuitenkin into piukeanakin muistaa, että kylpylä on varsin kaikuva tila: kovat äänet kertaantuvat nopeasti.
Jos mukanasi matkustaa lapsia, tarkista kylpylöiden ikärajat: moniin kylpylöihin kaikista pienimmät lapset eivät pääse ollenkaan ja teinitkin vain aikuisten mukana. Tätä perustellaan osassa mineraalisen veden vaikutuksilla, ja toisissa taas kylpylän rauhallinen ilmapiiri halutaan rauhoittaa vesileikeiltä.
Mitä pakata mukaan kylpylään?
Ota kylpylään mukaan vähintään:
- Uima-asu
- Oma pyyhe
- Varvastossut tai crocsit
- Dödö ja hiusharja ulkoisen habituksen viilaamiseksi poistuessa
Täydennä näillä tarvittaessa:
- Uimalakki, jos haluat uida matkaa uima-altaassa (lämpimiin altaisiin lakkia ei tarvita)
- Juomapullo, jota voi täyttää kylpylässä (allasosastolla on usein juomavesilähteitä)
- Halutessasi ekstrapyyhe, sarong, pefletti tai vaikka iso huivi, jonka päällä istua saunassa.
- Voit ottaa mukaan myös oman kylpytakin, jos olet viluinen – sen voi heittää päälle liikkuessaan kylpylässä ja istahtaessaan kahvilaan.
Otan itse usein kylpylän puolelle kangaskassin, johon pakkaan oman pyyhkeeni, sarongin, juomapullon ja joskus lisäksi maksukortin tai puhelimen. Kuljettelen kassia mukana ripustaen sen aina altaan tai saunan ulkopuolelle naulakkoon.
Voit myös ostaa tai vuokrata pyyhkeen, uimapuvun, uimalakin ja varvastossut kylpylän vastaanotosta!
Pukuhuoneet ja vaatesäilytys
Eri kylpylöissä pukuhuoneet toimivat aina vähän omalla tavallaan. Tyypillisesti voit valita joko lukittavan pienen kaapin (“locker”) tai oman lukittavan pukukopin (“cabin”). Koppi on vähän hintavampi, mutta voit halutessasi jakaa sen matkaseuralaisen kanssa.
Pukutiloja ei ole yleensä jaoteltu sukupuolen mukaan. Vaikka valitsisit vain lukittavan kaapin, pukutiloista löytyy myös yleisiä pukukoppeja, joissa voit vaihtaa vaatteet.
Saat rannekkeen, jolla pääset kulkemaan portista pukutiloihin ja lukittua kaappisi tai pukukoppisi. Joissain kylpylöissä sinulle kerrotaan kaappisi numero vastaanotossa, ja toisissa saat valita sen itse. Paina numero mieleesi, kun suuntaat altaille! Jos kuitenkin unohdat sen, etsi pukutilan seinältä pieni näyttö: se lukee rannekkeesi ja kertoo kaappisi numeron.
Sitten vain kohti altaita! Seuraa opasteita ja käy suihkussa ennen altaaseen pulahtamista. Hiuksia ei ole pakko kastella, mutta pitkät hiukset tulee olla kiinni.
Ruokien ja juomien maksaminen kylpylässä
Useimmissa Budapestin kylpylöistä on jonkinlainen kahvila tai baari, ja piipahtaminen välipalalla tai drinkillä onkin mukava lisä kylpylävierailuun. Itseäni pohditutti ensimmäisillä kylpylävierailuilla: miten täällä oikein on tarkoitus maksaa, kun kekkuloin uikkareissa ilman lompakkoa?
Maksaminen tapahtuu useimmiten kortilla tai samalla rannekkeella, jolla lukitsit pukukaappisi. Tähän saat varmistuksen vastaanotosta. Jos maksu ei mene suoraan rannekkeelta, olen itse ottanut kangaskassiini yhden maksukortin ruoka- ja juomaostoksia varten.
Erikoisia saunomistapoja
Kuten muuallakin ulkomailla, myös Budapestin kylpylöissä voi törmätä “suomalaiseen saunaan”, joka ei täysin vastaa sitä, mitä suomalainen ajattelee ajatellessaan saunaa. Löyly ei yleensä kuulu saunoihin, joten löylykiuluja on turha etsiä. Joillain kylpylöiden saunaosastoilla on kuitenkin tarjolla jäämurskaa, josta voi pyöritellä palloja kiukaalle asetettaviksi – tämä on ihan hauska idea.
Joissain kylpylöissä on myös mahdollista varata etukäteen “saunaelämyksiä”, joissa jonkinlainen saunamestari heittää löylyä, vihtoo tai leyhyttelee ilmaa. En ole itse näitä kokeillut, joten lukijoiden kokemukset näistä ovat erittäin tervetulleita kommenttiosioon!
Omia suosikkejani Budapestin kylpylöiden saunoista ovat höyrysaunat. Ehkä ottomaanien perintönä kylpylöistä löytyy oikein sakeita höyrysaunoja, joista ainakin minun ihoni ja hengitystieni nauttivat erityisesti. Katso kuitenkin tarkkaan, mihin istut: joskus höyryä on niin sankasti, ettei saunassa näe kättään pidemmälle!
Kylpyläpäivän päätteeksi on aina lämmin ja rento olo, ja illalla nukuttaa makoisasti. Myös iho tuntuu kylpylöinnin jälkeen erityisen pehmeältä, eikä kaipaa saman tien kosteusvoidetta, kuten vaikka uimahallireissun jälkeen Suomessa. Ehkä mineraalit tosiaan tekevät hyvää iholle!
Tämä oli todella kiinnostava. Muutamaan kertaan ollaan Budapestissa oltu ja aina harkittu kylpylöitä, mutta toistaiseksi ei olla käyty. Erityisesti Gellért ja Széchenyi (jonka edustalla ollaan käyty) on ollu harkinnassa, mutta varsinkin jälkimmäisen ruuhkaisuus on huolettanut.
Kiva kuulla, että artikkelista oli hyötyä! Suosittelen kyllä ehdottomasti testaamaan ainakin yhden kylpylän seuraavalla Budapestin reissulla. Erityisesti kesäkaudella tosiaan jos haluaa välttää ruuhkia, kannattaa valita esimerkiksi Dandar. Gellért ja Széchenyi on myös kyllä näkemisen arvoisia, mutta näissä suosittelisin vierailua sesongin ulkopuolella ja silloinkin arkiaamuisin! 😉