Sibeliusten jalanjäljillä: Järvenpään Ainola ja Turun Sibelius-museo

Sukupuu Turun Sibelius-museon seinällä. Aino on niin kaunis!
Tutustuin tänä vuonna kahteen mielenkiintoiseen museoon, jotka valottavat Jean Sibeliuksen ja hänen perheensä elämää eri näkökulmista.

Tutustuin tänä vuonna Sibeliusten kotiin Ainolaan ja Turun Sibelius-musiikkimuseoon. Kohteet valottavat säveltäjän ja hänen perheensä elämää eri näkökulmista.

Ainolan talo on arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema. Sonck on suunnitellut myös muun muassa Tampereen tuomiokirkon ja Kallion kirkon.

Sibeliukset muuttivat Järvenpäähän vuonna 1904, ja koti nimettiin Ainolaksi. Museon verkkosivuilla kerrotaan, että perhe asui aikaisemmin Helsingissä useassa eri osoitteessa, mutta “1800-luvun lopulla Jean Sibelius alkoi tuntea tarvetta ottaa etäisyyttä pääkaupungin riehakkaaseen taiteilijaelämään”. Mikäs sen mukavampaa kuin muuttaa maalle.

Tuusulanjärven ympärille muodostui 1900-luvun alussa kokonainen taiteilijayhteisö, johon kuuluivat Sibeliusten lisäksi esimerkiksi Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeldt, Eero ja Saimi Järnefelt, Pekka ja Maija Halonen ja J. H. Erkko.

Erityisesti puutarhanhoito oli Aino Sibeliuksen juttu.

Ainolassa oli aikoinaan laaja kasvimaa, jonka ansiosta perhe oli kasvisten osalta pitkälti omavarainen. Ainolla itsellään ei ollut varsinaista ammattia, vaan hänen elämäntehtävänsä oli viiden tyttären kasvattaminen, kodin hoito ja puolison työn tukeminen. Työtä on varmasti riittänyt, vaikka perheellä olikin pari palvelijaa.

Nyt on oikea työaika käsissä. Ei tahdo päivä riittää. Kaiken lisäksi tulivat sienet semmoisella luonnonvoimalla, että aivan hämmästyimme. Minulla on nytkin kiire puutarhaan, menen sinne pelolla, sillä on varhainen aamu ja epäilen että yöllä on käväissyt halla.”
Aino Sibeliuksen kirje äidilleen vuonna 1920 (Lähde: Ainolan verkkosivut)

Jean Sibelius sai 50-vuotislahjaksi ihailijoiden rahoittaman Steinway & Sons -flyygelin.

Jean ei vaikuta kaikkein helpoimmalta asuinkumppanilta, sillä hän vaati ehdotonta työrauhaa ja hiljaisuutta. Sen vuoksi Ainolaan ei vedetty edes vesiputkia ennen kuin vuonna 1963.

Isän työ rajoitti myös perheen elämää. Kaikki tyttäret opiskelivat soittoa – pianoa – ja minä sen lisäksi viulua ja alttoviulua, mutta emme saaneet koskaan harjoitella, kun isä oli läsnä.
– Ainon ja Jeanin tytär Margareeta (Lähde: Ainolan verkkosivut)

Sibelius-museossa on esillä vanhoja valokuvia.

Kun Ainolaa alettiin suunnittelemaan, Jean Sibelius halusi ehdottomasti ruokasaliin vihreän takan. Hän yhdisti tietyt värit tiettyihin sävelkorkeuksiin, ja vihreä takka “soi F-duurissa”.

Ennen vanhaan kirjeissä oli sitä jotain.
Tältä näyttivät Sibeliuksen sävellykset paperilla.

Olen säveltänyt toisen sinfoniani Italiassa, kolmannen Pariisissa ja Voces Intimae -kvarteton olen säveltänyt Lontoossa. Suurimman osan olen säveltänyt Ainolassa. Minusta tuntuu aina, että jokaisen pitää elää metsässä taikka suuressa kaupungissa. Täällä Ainolassa tämä hiljaisuus puhuu.
– Jean Sibelius radiohaastattelussa 1948 (Lähde: Ainolan verkkosivut)

Ainolan kirjastohuone on erityisen viihtyisä.

Ainolan verkkosivuilla kerrotaan, että kirjoja on talossa kaikkialla. Oikein! Kokonaisuudessaan kirjoja on yli 3500 nidettä. “Pariskunnan mielilukemista olivat historia, elämäkerrat ja muistelmat, hallitsevassa asemassa ollen kuitenkin kaunokirjallisuus. Myös suuri maailmankirjallisuus on hyvin edustettuna.

Aino ja Jean Sibelius Ainolan kirjastossa. Kuvat: Suomen valokuvataiteen museon kokoelmat, Museoviraston kokoelmat, CC BY 4.0.
Sibeliusten hauta sijaitsee Ainolan puutarhassa. Ainonkin nimi on mahtunut nurkkaan.

Jean Sibelius kuoli vuonna 1957. Aino Sibelius asui Ainolassa sen jälkeen vielä 12 vuotta ja eli 97-vuotiaaksi.

PS. Molempiin kohteisiin pääsee vierailemaan Museokortilla. Sibelius – the one and only -näyttelyn lisäksi Sibelius-museossa on esillä myös laaja kokoelma erilaisia soittimia sekä vaihtuva näyttely.

NYT KUUNTELEN
Riitta Konttinen: Aino Sibelius (Siltala 2019)
Aino Sibeliuksesta puhutaan ja kirjoitetaan yleensä aina jonkun miehen kautta, eräänlaisena kansakunnan ihannevaimona. Sitäkin hän oli, mutta oli myös toisenlainen Aino. Hänen elämänkaarensa oli pitkä, ja siihen sisältyi vahvoja tunteita ja syvää rakkautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *