Talvinen seikkailu Nordkappiin – vinkit automatkalle

Kirjoittaja

Olin haaveillut jo vuosia siitä, että jonain kauniina päivänä pääsisin näkemään Jäämeren ja Norjan kauniit vuonot. Tuosta maisemasta minulle olivat maalanneet vahvan mielenmaiseman niin ala-asteen opettajani kuin isoisäni omilla moottoripyörätarinoillaan. Halusin kokea myös itse tuon ihmeellisen maan kauneuden, nähdä, kuulla ja haistaa Jäämeren suolaisen veden. 

Olimme avopuolisoni kanssa suunnitelleet Norjan reissua jo viime kesälle, kunnes suunnitelmat kariutuivat vuokra-autojen hintaan. Tänä talvena työskennellessäni Lapissa koitti uusi tilaisuus. Avopuolisoni saapui Saariselälle viettämään kanssani joulua ja ajoi paikan päälle juuri ostamallaan autolla. Siitä se idea sitten syntyikin: entä jos mentäisiinkin Norjaan nyt talvella, omalla autolla? Säästyisimme kalliiden vuokra-autojen hinnoilta ja monen sadan kilometrin lisäajosta, sillä Saariselältä Norjan rajalle matkaa on vain pari tuntia. 

Aikataulujen mallailun, kolikoiden laskemisen ja kohteiden vertailemisen jälkeen tuloksena oli päivän roadtrip Nordkappiin. Norjan pohjoisimmassa läänissä Finnmarkissa sijaitsevassa Nordkappin kunnassa on myös Manner-Euroopan pohjoisin piste. Tuo piste on nimetty paikkakunnan mukaan Nordkappiksi – ja sinne me halusimme mennä. 

Huomasimme kuitenkin nopeasti, ettei Nordkappiin tuntunut olevan selkeitä ohjeita talvisten vierailujen osalta. Miltei kaikki vinkit Nordkappissa vierailemiseen koskivat sulan maan ja kesän aikaa. Talven osalta ohjeet olivat epäselviä ja täynnä jossittelua eri skenaarioiden osalta. Oikeastaan ainoa varma tieto, jonka onnistuimme netistä löytämään, oli että ajo-olosuhteet ovat Jäämeren lähellä ajoittain haastavat ja epävarmat.

Hetken mietittyämme päätimme kuitenkin kokeilla onneamme ja katsoa, miten pitkälle pääsisimme. 

Hiljalleen korkeammaksi kohoavat vuonot.

Matka kohti Nordkappia

Heräsimme reissupäivänä kukonlaulun aikaan ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista aamulla kuuden jälkeen. Pysähdyimme tankkaamaan ja ostamaan matkaevästä Ivalossa hyödyntäen Suomen edullisemman hintatason. Eräs työkaverini oli vinkannut aikaisemmin, etteivät rajalla olevat tankkausasemat ole aina auki. Emme halunneet ottaa riskiä, joten tankkasimme auton heti täyteen alkavaa päivää varten. 

Ajoimme Norjaan Karigasniemen kautta. Matka Saariselältä Karigasniemeen kesti noin kaksi tuntia. Pidimme Karigasniemessä pienen vessatauon, jonka aikana juoksimme vuorotellen vessaan, jotta vältyimme auton sammuttamiselta -30 asteen pakkasessa.

Jännitimme hieman Karigasniemen raja-asemaa, sillä emme kumpikaan olleet aikaisemmin ylittäneet Norjan rajaa autolla. Raja-asema oli kuitenkin tyhjillään ja saimme ajaa läpi. Passi tai muu virallinen henkilötodistus on kuitenkin hyvä pitää mukana, sillä aika-ajoin raja-asemilla voi törmätä tarkastajiin. 

Rajanylityksen jälkeen jatkoimme matkaamme E6-tietä pitkin. Maisemat vaihtuivat nopeasti Suomen matalista tuntureista Norjan korkeisiin vuonoihin. Jouduimme myös tekemään pian rajanylityksen jälkeen hätäjarrutuksen, kun hirvenvasa ylitti tien. Emo lymysi tien penkassa, valkean kasvuksen uumenissa.

Jäämeri ja kaamoksen värit Indre Billefjordissä.

Pikkuhiljaa horisontin alapuolella piileskelevä aurinko alkoi maalata kaamoksen värejä taivaalle ja ymmärsimme, kuinka hyvä tuuri meille kävikään. Arktinen taivas aukeni yllämme kirkkaana ja pilvettömänä. Pienen Lakselvin jälkeen oikealle aukeni henkeäsalpaava Jäämeri.

Ajoimme Jäämeren rantaa pitkin Olderfjördiin, jolloin käännyimme E6:lta tielle E69. Tämän jälkeen ajoimme loppumatkan kohti Nordkappia vuonojen ja Jäämeren välissä kulkevalla kapealla mutkittelevalla tiellä. 

Saimme huomata, että aikaisemmin löytämämme varoitukset hankalista ajo-olosuhteista eivät olleet liioittelua etelästä saapuvia turisteja varten. Tie muistutti kapeaa luistelurataa koko tien peittävän, kirkkaan peilijään vuoksi. Hyvillä nastarenkailla ja rauhallisella vauhdilla matka sujui kuitenkin hyvin. 

Tien varrelta löytyi myös kaikille avoimia ja ilmaisia vessoja pysähdyspaikkojen yhteydessä. Kapeimmat kielekkeet oli korvattu vuonojen läpi louhituilla tunneleilla. Nämä antoivat omalta osaltaan pienen hengähdystauon kapealla peilijäällä ajamisesta.

Ajokeli muuttui nopeasti lähestyessämme Nordkappia.

Nopeasti muuttuvat ajo-olosuhteet

Magerøyaa lähestyessä ihmettelimme, että tiellä ajoi jatkuvasti aura-auto, vaikka tiellä ei ollut ollenkaan lunta. Taivaalle alkoi ilmestyä pilviä, jotka lisääntyivät nopeasti mitä korkeammalle ajoimme. Samalla myös ajo-olosuhteet muuttuivat. 

Vuonon huipulla tuuli oli niin kova, että pelkäsimme auton lähtevän tuulen mukaan. Tie katosi hetkessä näkyvistä, emmekä saaneet enää selvää, missä vuono muuttui taivaaksi ja taivas vuonoksi. Taivaalla olleet pilvet olivat nyt kanssamme samalla korkeudella ja tuuli pöllytti lunta tien halki – tässä vaiheessa aura-autot eivät enää ihmetyttäneet. Näkyvyys muuttui niin huonoksi, että vaikka matkaa Nordkappin suosituimmalle näköalapisteelle oli jäljellä enää alle 30 minuuttia, päätimme kääntyä ympäri ja aloittaa kotimatkan takaisin kohti Saariselkää.

Kun palasimme vuonojen juurelle lähemmäs merenpintaa, sää kirkastui jälleen ja saimme ajaa Suomeen kirkkaan tähtitaivaan alla. Näimme matkalla myös revontulia. Vaikka emme päässeetkään perille Nordkappin huipulle asti, käteen jäi silti unohtumaton matka Jäämerelle, lumisten vuonojen Norjaan, maan pohjoisimpaan lääniin.

Vinkit Nordkappissa vierailuun talvella

  1. Nordkappin sää voi yllättää myös kokeneet talvella ajajat. Suomalaiset ovat usein hyvin tottuneita ajamaan talvisissa olosuhteissa. Nordkappissa sää on kuitenkin nopeasti muuttuva ja ailahteleva Jäämeren vuoksi, eivätkä varoitukset huonosta säästä ole liioiteltuja.
  2. Ajoita matkasi Nordkappiin järjestettävien convoy-kulkueiden mukaan. Nordkappin päänäköalapaikalle järjestetään talvella convoy-kulkueita, joiden edellä ajaa aura-auto. Ne ovat ainoa varma tapa päästä paikan päälle, eikä tien loppuosaa (viimeiset 15 kilometriä) tule ajaa talvisaikaan omatoimisesti. Lue lisää kulkueesta ja katso aikataulut Visit Nordkappin kotisivuilta. Muista tunnin aikaero!
  3. Varaa itsellesi matkaevästä hyvissä ajoin. Pohjoisessa ruokakaupat harvenevat nopeasti.
  4. Tankkaa auto täyteen ennen reissua. Mukaan kannattaa ottaa myös täytetty kanisteri varmuuden vuoksi. 
  5. Kun käännyt Magerøyassa kohti vuonon huippua, älä pysähdy kesken matkan.
    Jyrkän ja mutkittelevan tien ollessa liukas et välttämättä pääse takaisin liikkeelle.
  6. Muista ottaa mukaan passi tai vastaava virallinen henkilöllisyystodistus rajanylitystä varten. 
  7. Aja rauhassa, älä hätiköi. 

Jos identifioit itsesi varmaksi ajajaksi sekä seikkailuhenkiseksi heittäytyjäksi, jota eivät haittaa yllättävät suunnitelmien muutokset, Nordkapp Jäämerineen on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kohde myös talvella.

Kuvat: Mimosa Kokko


Ajoreittimme Nordkappiin. Convoy-kulkueiden lähtöpaikka löytyy Google Mapsista nimellä ”Convoy’s place” .

Jaa postaus:

Jätä kommentti