Kaipaatpa sitten sukellusta Tampereen historiaan, monipuolista putiikkikattausta tai kiinnostavaa arkkitehtuuria, löydät etsimäsi Finlaysonin entiseltä tehdasalueelta. Mikä parasta, tämä nähtävyyksien keskittymä sijaitsee aivan Tampereen keskustan kupeessa, reippaan kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Aloita alueeseen tutustuminen näillä vinkeillä!
1. Käyskentele tehdasalueen pääkaduilla
Tutustuminen historialliseen tehdasalueeseen kannattaa aloittaa Finlaysonin portilta. Portilta alkaa korkeiden tehdasrakennusten varjostama Itäinenkatu, joka saa mielikuvituksen heräämään – millaista olisikaan ollut työskennellä tässä miljöössä!
Itäisenkadun varrelta pääset poikkeamaan syvemmälle tehdaskortteleihin, esimerkiksi Väinö Linnan aukiolle ja Finlaysoninkujalle. Lyhyydestään huolimatta katu on täynnä kauppoja, kahviloita ja muita palveluita. Kaupunkilomailijaa ilahduttavat myös elokuvateatteri ja pakohuone.
Itäisenkadun toisesta päästä käännytään Finlaysoninkadulle. Tämän kadun varrella voi bongata muun muassa Finlaysonin entisen pääkonttorin ja tehdasalueen oman punatiilisen kirkon. Kannattaa kääntyä myös Kuninkaankadun risteyksestä, sillä alueella itseoikeutetusti majaileva Finlaysonin tehtaanmyymälä löytyy sieltä. Vanhanaikaiseen sisustukseen puisine hyllyineen on panostettu niin, että siellä on hauska pyörähtää ihan vain katselemassakin.
Löydä kohteet:
2. Uppoudu historiaan maksuttomassa Työväenmuseo Werstaassa
Työväenmuseo Werstas sijaitsee aivan Finlaysonin alueen sydämessä, Väinö Linnan aukiolla puuvillatehtaan vanhoissa tiloissa. Työelämään, työväkeen ja sosiaalihistoriaan erikoistuneeseen museoon on aina vapaa pääsy. Lyhytkin vierailu täällä on mielestäni ehdoton, jos haluat todella päästä tehdasalueen tunnelmaan!
Werstas on oikeastaan museokeskus, joka koostuu useista pienemmistä museoista ja näyttelyistä. Työväenmuseon uusi päänäyttely, Yhteisvoimin, avattiin kesäkuussa 2023, joten nähtävää riittää heillekin, jotka ovat vierailleet täällä jo aiemmin!
Teollisuusmuseo on kaikenikäisille sopiva, visuaalinen ja kompakti selonteko teollistumisesta, jonka avittamana Tampereen kaupunki syntyi tehtaiden juureen. Tarinan muotoon kirjoitetut näyttelytekstit ja Tampereella valmistetut esineet kankaista muovituotteisiin imaisivat mukaansa, vaikka tehtaat ja tekniikka eivät lähtökohtaisesti kuulu omiin mielenkiinnon kohteisiini.
Höyrykonemuseossa pääsee nimensä mukaisesti ihmettelemään 1900-luvulla käytettyä höyrykonetta. Museo on kenties hitusen mahtipontinen nimitys yhdestä salista koostuvalle näyttelylle, mutta Suomen suurin höyrykone herättää edelleen kunnioitusta koollaan.
Lisäksi museossa on aina valikoima muita vaihtuvia näyttelyitä sekä museokauppa.
Työväenmuseo Werstas
Avoinna ti–su klo 11–18
Vapaa pääsy
Museon verkkosivut
3. Bongaa tehtaanjohtajien palatsit ja puisto
Aivan tehdasrakennusten läheisyydestä löytyy myös pröystäilevämpää arkkitehtuuria. Tehtaanjohtajat olivat Tampereen merkkihenkilöitä, joiden asuntoina toimivat tehtaan läheisyyteen rakennetut upeat uusrenessanssipalatsit.
Wilhelm von Nottbeck, yksi Finlaysonin tehtaan johtajista, rakennutti nimeään kantavan puiston aivan tehtaan viereen. Nykyisin Tampereen kaupungin omistamalla viheralueella voi edelleen bongailla alkuperäisiä puita, huvimajoja ja suihkukaivoja vuodelta 1848.
Wilhelm von Nottbeckin puiston keskellä sijaitsevan Finlaysonin palatsin rakennuttivat von Nottbeckin perilliset. Se toimi tehtaan toimitusjohtajien asuntona 1970-luvulle saakka. Vuonna 1899 valmistuneeseen uusrenessanssipalatsiin on mahdollista päästä kurkkaamaan myös sisälle, jos olet liikkeellä oikeaan aikaan: rakennuksessa palvelee nykyisin ravintola.
Jos taas jatkat Finlaysoninkatua eteenpäin, löydät vuonna 1898 valmistuneen Pikkupalatsin. Koristeellinen kivitalo toimi tehtaan isännöitsijän ja johdon asuntoina. Nykyään rakennus on yksityisomistuksessa ja suljettu yleisöltä, mutta alkuperäiseen loistoon kunnostettu julkisivukin voi olla arkkitehtuurista kiinnostuneille katsastamisen arvoinen.
Löydä kohteet:
4. Nauti tunnelmasta ja ostoksista Tallipihalla
Wilhelm von Nottbeckin puiston ja Finlaysonin kirkon läheisyydestä löydät myös putiikkien, herkkujen ja kotieläinten kansoittaman Tallipihan alueen.
Tehtaanjohtaja von Nottbeckin aikana piha todella palveli vaunu- ja ratsuhevosten tallina sekä tallihenkilökunnan asumuksina. Nykyisin pittoreskien puurakennusten sisällä myydään muun muassa koristetavaroita, käsitöitä, suklaata ja kahvilatuotteita.
Tallipiha sopii mainiosti koko perheen kohteeksi, sillä pihapiiristä löytyy niin leikkipuisto kuin vaihteleva kattaus vierailevia kotieläimiä. Myös monenlaiset tapahtumat tarjoavat ihmeteltävää kaikkina vuodenaikoina.
Vaikka et löytäisi alueelta ostettavaa, Tallipihan alue on tunnelmallinen vierailukohde ihan vain katseltavaksi.
Löydä kohde:
Tallipihan verkkosivut
Oletko löytänyt Finlaysonin alueelta helmen, joka muidenkin tulisi kokea? Jaa se meille kommenteissa!
Vaikka Tampereella tuleekin käytyä vasin harvoin, Finlaysonin alue on kyllä tuttu, ja mieleeni. Itäisekadun pakohuone ei ollutkaan itselleni lainkaan tuttu, pitääkin laittaa paikka mieleen, tykkään pakohuoneista todella paljon. Työväenmuseokin oli itselleni vieras kohde, mutta aihepiiri on oikein kiinnostava, tulee varmasti käytyä myös joskus.
Tuossa museossa onkin helppoa piipahtaa vaikka vain hetken verran, kun ilman Museokorttiakin sinne pääsee maksutta. Suosittelen! 😊