Välimatkoja testasi: Turun funikulaari

Kirjoittaja

Turun funikulaari eli ulkona kulkeva kaupunkivinohissi on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se avattiin keväällä 2019 ja on ollut otsikoissa erityisesti meemien ja toimimattomuuden takia.

Minä pääsin syyskuun alussa vihdoin testiajelulle. Ja funikulaari toimi! Hissi vie ylös Kakolanmäelle, jonne ei kulje muuta julkista liikennettä. Funikulaarin hintalappu oli kaupungille 5,4 miljoonaa euroa, mutta käyttäjille edes takaisin huristelu on ilmaista.

Funin ala-asema sijaitsee Linnankadulla, sopivasti turistin matkan varrella keskustasta Turun linnalle. Hissi toimii täysin automaattisesti, ja 132 metrin mittainen matka taittuu noin minuutissa. Kulku on myös esteetön.

Epäilin etukäteen, osaankohan käyttää funikulaaria. Ohjeet ovat kuitenkin selkeät, joten tätä on vaikea mokata. Hissi kutsutaan alas nappia painamalla, ja ovet avautuvat automaattisesti. Sisään ja ulos tullaan eri ovista.

Menomatkalla mukaan tuli myös muutama muu matkustaja ja pari pyörää. Ovet eivät ensin meinanneet sulkeutua, kun pyörät olivat liian lähellä, mutta lopulta päästiin matkaan. ”Täytyy nyt mennä tällä koko rahan edestä”, kanssamatkustaja tokaisi.

Paluumatkalla sain hissin kokonaan itselleni. Funikulaariin mahtuu teoriassa 30 ihmistä, mutta puoletkin siitä olisi jo aika paljon. Sisällä on pari taitettavaa istuinta ja muutama pehmuste, joihin voi nojata.

Vauhti oli hiljainen, mutta kieltämättä tuli pienet Linnanmäki-vibat. Onhan tämä nyt paljon hauskempi liikkumismuoto kuin vaikka bussi. Alhaalla matkaa voi jatkaa maksuttomalla Föri-kaupunkilautalla Aurajoen yli.

Itse Kakolanmäellä ei ollut kovin paljon nähtävää syksyisenä lauantaiaamuna. Alueella on paljon asuntoja ja rakennustyömaata. Leipomo Bageri Å olisi ollut auki, ja sinne kaikki muut matkustajat suuntasivatkin. Päivisin palvelee ravintola Kakolanruusu.

Lisäksi Kakolassa järjestetään parhaillaan Kakola ennen ja nyt -kierroksia, jonne olisi kiva vielä ehtiä. Lokakuussa alueelle avautuu kiinnostava uusi majoituspaikka, Hotelli Kakola.

Kuvat: Sanna Ruoho

Jaa postaus:

Jätä kommentti