Rovaniemi keskellä kesää – uhka vai mahdollisuus?

Kirjoittaja

Rovaniemi on perinteisesti ollut talvikohde, mutta useimmat nähtävyydet ovat auki kesälläkin. Teimme kaverin kanssa yöjunareissun Lappiin juhannusviikolla. Kokosin viisi tärppiä kaupunkilomaan!

1. Joulupukin pajakylä

Joulupukin pajakylä eli Santa Claus Village on auki ympäri vuoden. Koronan takia iso osa paikoista oli vielä kiinni, mutta löysimme pari avointa matkamuistomyymälää ja yhden ravintolan. Kylän aukiolle on maalattu valkoinen napapiiri, jonka voi juhlallisesti ylittää. Eipä ollut häiritsevää väentungosta!

Kävimme myös paijaamassa siperianhuskyja Husky Parkissa. Husky Park on auki kesällä muutaman tunnin päivässä, ja sisäänpääsy maksaa kympin aikuiselta. Puistossa asuu yli sata huskya, joita saa rapsutella ja silitellä vapaasti.

Joulupukki itse ei ollut vielä tavattavissa, mutta hänen poronsa, Santa Claus Reindeer, olivat paikalla. Ajattelin että niitäkin olisi iso määrä, mutta tarhassa oli tällä kertaa neljä poroa. Saimme syöttää niille koivunoksia ja juttelimme työntekijän kanssa pitkän tovin porojen hoidosta ja turisteista. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa.

Jouluista tunnelmaa Joulupukin pajakylässä.
Poron kaulassa oleva naru ei ollut kiinnitettynä mihinkään, mutta siitä on huomattavasti helpompi saada kiinni kuin itse porosta.
Husky Park sijaitsee tien toisella puolella, vähän kauempana muista aktiviteeteista.
*Raps raps*

Joulupukin pajakylä sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Rovaniemen keskustasta. Alun perin meidän piti mennä sinne paikallisbussilla numero 8, mutta juhannusaattona vuoroja meni tasan kaksi. Myös Santa’s Express -bussi oli koronan takia tauolla.

Päädyimme vuokraamaan auton Hertzistä, ja sainkimme sellaisen saman tien. Auto kahdeksi päiväksi maksoi vakuutuksineen 175 euroa, mutta pääsimme kulkemaan sillä helposti myös Ranuan eläinpuistoon seuraavana päivänä.

Löydä kohteet:

2. Museokierros

Rovaniemellä on kolme päämuseota, jotka mainitaan jokaisessa nähtävyyslistassa: Arktikum, Tiedekeskus Pilke ja Kulttuuritalo Korundi. Kaikkiin pääsee Museokortilla, ja niihin voi ostaa myös 20 euroa maksavan yhteisen kulttuuripassin.

Ehdimme käydä samalla reissulla Arktikumissa ja Tiedekeskus Pilkkeessä, jotka sijaitsevat vierekkäin. Arktikumin laajat näyttelyt esittelevät arktisen alueen luontoa ja Lapin historiaa ja arkea. Museon vieressä on myös Arktikumin puutarha, jossa emme ehtineet käydä.

Tiedekeskus Pilkkeessä pääsee tutustumaan suomalaiseen metsään ja metsäteollisuuteen toiminnallisen näyttelyn avulla. Museota mainostetaan kaikenikäisille sopivaksi, mutta enemmän se vetoaa varmasti lapsiin. Meilläkin oli toki hauskaa, kun kokeilimme metsäkoneita ja yritimme ampua virtuaalisia hirviä.

Harmillisesti emme ehtineet käydä Korundissa ollenkaan, koska se oli juhannuksen suljettu. Ainakin jäi jotain seuraavalle vierailulle!

Arktikum ja Tiedekeskus Pilke sijaitsevat vierekkäin.
Arktikumissa oli helppo ottaa sosiaalista etäisyyttä.
Valaistu maapallo havainnollistaa pohjoisen pallonpuoliskon kaamosta ja yötöntä yötä.
”Tämä jääkarhu on hyvin mielenkiintoinen.”
Kesällä ei näy oikeita revontulia, mutta Arktikumin revontuliteatterissa voi katsoa kuuden minuutin näytöksen.
Arktikumin näyttelyssä on esillä upeita valokuvia pohjoisen luonnosta.
Tiedekeskus Pilke on Metsähallituksen talon alakerrassa.
Metsäaiheinen tiedekeskus on suunnattu erityisesti lapsiperheille.
Onneksi mekin löysimme kehittävää tekemistä.

Löydä kohteet:

3. Luontopolut

Kävimme kiertämässä kaksi helppoa luontopolkua. Napapiirin retkeilyalueeseen kuuluva Könkäänsaaren esteetön luontopolku on noin 1,5 kilometriä pitkä. Sen pääsee kiertämään Vaattunkikönkään parkkipaikalta parisenkymmentä kilometriä Rovaniemen keskustasta. Tykkään kyllä paikallisesta nimistöstä! Tätä kirjoittaessani opin, että köngäs tarkoittaa jyrkkäputouksista koskea, jota pitkin ei voi laskea veneellä.

Lähempänä keskustaa sijaitseva Koivusaaren luontopolku on viehättävä pitkospuilla varustettu 2,5 kilometrin reitti. Saaren toisessa päässä on kelluva lintutorni. Hyttysiä oli mukavasti vähemmän kuin keskellä metsää! Autoilevien ei kannata luottaa Google Mapsiin, joka on sitä mieltä että luontopolku alkaa keskeltä Sodankyläntietä. Parhaiten polulle pääsee ajamalla Ounaspaviljongin parkkiin.

Eripituisia luontopolkuja löytyy jokaisen kunnolle.
Könkäänsaaren luontopolun riippusilta.
Vaattunkiköngäs kohisee hurjana.
Lavastettu kävelytilanne metsässä.
Koivusaaren luontopolulla ollaan veden äärellä.
Pitkospuut vievät Koivusaaren ympäri.
Näytän aina niin luonnolliselta kun kävelen.

Napapiirin retkeilyalue
Vaattunkikönkääntie 208, 96900 Rovaniemi

Koivusaaren luontopolku
Ounaspaviljongin pysäköintialue
Ounasjoen itäpuolentie 21, 96900 Rovaniemi

4. Ravintolat ja kahvilat

Pieneksi kaupungiksi Rovaniemellä on laaja ravintolavalikoima. Olin tehnyt etukäteen listan paikoista, jossa haluan käydä. Juhannus yllättäen sotki suunnitelmat, koska useimmat kiinnostavat ruokapaikat sulkivat koko viikonlopuksi.

Torstaina ehdimme syödä lounaan meksikolaisessa ravintola Yucassa. Kanaburrito oli oikein makoisa mietonakin versiona. Illalla hyödynsimme Woltia ja noudimme Kauppayhtiöstä hampurilaiset hotellihuoneeseen. Kaverini kehui poroburgerin maasta taivaisiin, mutta chiliranskalaiset siipisoosilla ja sinihomejuustodipillä vasta parhautta olivatkin!

Testaamatta jäivät vielä ainakin Yucan yhteydessä sijaitsevan Cafe & Bar 21:n vohvelit, ravintola Roka sekä maailman pohjoisin suklaapuoti Choco Deli. Olen myös lukenut, että Hostel & Cafe Koti tarjoilee erityisen hyvää aamupalaa.

Lordi-aukion Coffee House oli korona-aikaan ainoa kahvila, jonne pääsi aamukahdeksalta. Suuntasimme sinne suoraan yöjunasta.
Meksikolaisen ravintola Yucan meksikolainen sisustus.
Lounaaksi kanaburrito Yucassa.
Kauppayhtiön burgerit ja chiliranskalaiset maistuivat hyvältä myös hotellihuoneeseen haettuna.

5. Yötön yö

Vaikka suomalaisena on tottunut valoisiin iltoihin, keskiyöllä paistava aurinko on elämys sinänsä. Emme olisi jaksaneet valvoa myöhään, mutta pinnistelimme juhannusyönä kahteentoista asti ja lähdimme ihailemaan maisemia Jätkänkynttilän sillalta.

Teoriassa napapiirillä pitäisi olla vain yksi yötön yö vuodessa. Käytännössä maapallon akselin kallistumisen ja auringonvalon taittumisen takia yöttömän yön jakso kestää Rovaniemellä kuitenkin kuukauden. Seuraavan kerran aurinko laskee 7. heinäkuuta.

Jätkänkynttilän silta on hyvä paikka keskiyön auringon ihailuun.
Minä ja pari tuhatta hyttystä.

Mitä jäi vielä kokematta? Heitä matkavinkki seuraavalle Rovaniemen reissulle!

Kuvat: Sanna Ruoho

Jaa postaus:

Jätä kommentti